Vielä mä en konttaa. Nousen kyllä noin miljoona kertaa päivässä konttausasentoon ja hytkyn siinä sitten eestaas. Äiti tulee välillä auttelemaan ja yrittää siirtää mun käsiä, mutta en mä mitään apua tahdo. Ois vaan parempi noiden fosiilien tajuta, että mä lähden liikkeelle sitten, kun mä itse haluan; nih. Ja kyllä se päivä vielä tulee, ihan varmasti, mä lupaan.
Tällä hetkellä mä vaan peruuttelen. Usein äiti löytääkin mut pöydän tai tuolin alta parkista.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! t. Valtteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti