Mummoilua

Tammikuussa virkkaaminen vei voiton eikä sille ole kyllä tullut loppua. Monta yövuoroa siihen meni, mutta sain tehtyä maton valmiiksi. Ohjeet olivat helppolukuiset ja tällainen aloitteleva virkkaajakin selvisi. 

Ja siitä tuli hieno! 

Ja kun minä kerran niistä väreistä niin tykkään, niin matosta tuli, yllätys yllätys, musta :D 

Useampi korikin on valmistunut. Yksi kori lähti jopa maailmalle. Helsinkiin erään ihanan ystävän uutta kotia koristamaan. Meillä näitä omia aikaansaannoksia löytyy vessasta ja yläkerrasta. Muutama työ on vielä keskeneräisenä odottelemassa. Tiedä mitä tässä vielä keksii.

Virkkauksen haittapuolia?

 Ensinnäkin se keriminen vyyhteeltä keräksi. Huh mitä hommaa! Jossain vaiheessa mietin tuohon työhön jo apupojan palkkaamista, koska vyyhde oli niin solmussa ja piti pujottaa kudetta ensin tuosta ja sitten tuosta ja ja ja... 

Eikä tullut mieleenkään katkaista kudetta, ehei, siitä olisi tullut vain ylimääräinen pääteltävä =lisähomma. Toinen haitta oli kuivat kädet. Niin, perin kummallista. Joka kerta kun virkkasin mattoa, oli kädet erittäin kuivat (?!) Meni monta päivää, että rasvaaminen auttoi. Ja rasvaa piti laittaa joka päivä ja mielellään monta kertaa päivässä.
Kolmantena ehkä ei-niin-odotettava: virkkuukoukku. Taitohan se tämäkin on; sain nimittäin virkkuukoukun poikki. Kyllä, virkatessa virkkuukoukku meni keskeltä poikki. Liian paksua kudetta vai liian tehokkaat virkkuuotteet? Hehe, mene ja tiedä sitten. 

Mutta uusi koukku hankittiin enkä näiden haittapuolien takia aio virkkaamista tähän jättää. Uusi mattokin nimittäin kummittelee jo mielessä.